maanantai 15. heinäkuuta 2013

Alkukesän katsaus

Kesän ulkoratakausi on jo ehtinyt puoleen väliin. Parasta tässä kesässä on varmastikin ollut se, että kisaileminen on tuntunut pitkästä aikaa nautinnolliselta: syksyllä leikatut takareidet toimivat nyt kuin vanha Singeri. Kuntokin on ollut noususuunnassa, kun kevään jenkkikautta ei ole takana rasittamassa. SM-maastojen jälkeen tosin oli lähellä, että hermostollinen väsymys olisi vienyt tämänkin kesän pilalle. Pitkät vedot eivät meinanneet ottaa kulkeakseen. Onneksi asiaan reagoitiin nopeasti 1,5 viikon mummohölkkäkuurilla. Edellisvuosien virhe olisi ollut jatkaa vetotreenejä joko keventämällä vauhtia tai pidentämällä palautusta. Helpolla juoksulla montusta pääsi kuitenkin vielä kiipeämään pois.

Kilpailukauden avasin aluemestaruuskisoissa 15.6. Kuortaneella, missä juoksin harjoitusmielessä 800 m. Tämä toimi hyvänä nopeusharjoituksena seuraavan viikon 1500 metriä varten. Erittäin tuulisesta säästä huolimatta (5m/s) kisa sujui terävällä askeleella tavoitteeseen, alle 2 minuutin (1.59,04).

Seuraavana vuorossa oli 19.6. pidetyt kotikisat Harjulla eli Jyväskylä Games. Täydellisissä olosuhteissa juostu eurooppalainen maili kulki oikein mallikkaasti Anssi-jäniksen ja 3.47 juosseen Ilari Piipposen peesissä. Juoksu kulki helposti tonniin asti (2.34), mutta loppu-500m oli poikkeuksellisen hapokas. Silti oli aihetta hymyyn: loppuaika 3.54,01 uupui vain 0,13s kolme vuotta vanhasta ennätyksestäni!

Juhannuksen kilpailut jätin taktisesti väliin ja latailin akkuja seuraavan viikon uuteen tuplaan Jämsän kestävyyskarnevaaleilla. Torstaina juostuun 800 metrin kisaan olin luonut jo odotuksia uudesta 1.56-alkuisesta ennätyksestä. Kaikki näytti hyvältä fiilistä, eräjakoa ja keliä myöten vielä 15 minuuttia ennen starttia. Sitten synkäksi muuttunut taivas repesi ja vettä tuli kuin aisaa. Juoksu oli herkkää ja kirikin irtosi, mutta huono tuuri kelin kanssa vähän harmitti. Loppuaika 1.57,81 oli kuitenkin kauden paras.

Karnevaalit jatkuivat Jämsässä lauantain 1500 m:llä, jossa olin päässyt A-erään mukaan. 6-rataisella kentällä juostavaan erään oli mielestäni kuitenkin hyväksytty hieman liikaa juoksijoita. Sain keskeltä huonon lähdön, mikä tiesi jäämistä joukon hännille. 100 metrin jälkeen mutkaan muodostui sumppu samaan aikaan kun jänis Rotich veti kärjessä 3:45-vauhtia. Jouduin tekemään kovan spurtin, jotta pääsin takaisin ennätysvauhtiin mukaan. Sama toistui 600 m:n kohdalla, kun kärkiletka alkoi karata. Tässä vaiheessa olisi kannattanut malttaa mielensä, sillä toinen kova rytminvaih-dos iski vain pahat hapot jalkoihin jo 800 metrin kohdalla. Sain maksaa tästä viimeisellä kierroksella ja loppu tuli suorastaan kävellen. Aika 3.55,34 ei ollut huono, mutta paha pettymys odotuksiin nähden.

Jämsä toimi myös karsintana viikko sitten juostuille SM-viesteille. Terveystilanne JKU:ssa on tänä vuonna poikkeuksellisen hyvä, joten saimme jalkeille 4x800m:lle peräti kaksi joukkuetta ja 4x1500m:lle erittäin iskukykyisen nelikon. Lauantain kasin viesti sujui kaikilta joukkueen jäseniltä (Anssi, Petri, Jaakko, Dennis) hieman tasapaksusti, millä ei irronnut kovassa seurassa 6:tta sijaa parempaa sijoitusta. Oma kolmas osuus meni omalla vedolla ja huonolla lopulla 1.58,8.

Sunnuntain 4x1500 m puolestaan meni aivan päinvastoin. Avausosuudella Anssi tuli hienosti pääjoukon kärjessä vaihtoon, josta minä jatkoin JoKa:n ja LahdA:n peesissä. Loppu-300m:lle sain viriteltyä räjähtävän kirin (oma osuus 3.55,7), minkä ansiosta Miika pääsi lähtemään 2-paikalta yhtä aikaa Katajan kanssa. Miika venyi hienoon 4.01-osuusaikaan (vrt. Jämsässä 4.07) ja lähetti Henrin ankkuri-osuudelle Katajan Jukka Keskisalon kantaan. Henri pyyhälsi Keskisalosta saman tien ohi ja yritti pudottaa tätä kyydistään. Viime vuonna lopettanut Euroopan mestari oli kuitenkin vielä sen verran hyvässä vireessä, että kykeni jättämään hyvin taistelleen Henrin loppusuoran kirikamp-pailussa. Näin ollen meidän oli jääminen 4:nneksi ja kotijoukkue-Kataja korjasi pronssiset mitalit. Jälleen jääminen mitalien ulkopuolelle toki harmittaa, mutta kun joukkue juoksee päivän kunnolleen maksimisuorituksen, ei voi olla kuin tyytyväinen.

Viime perjantaina innostuimme JKU:n porukalla lähtemään Virroille juoksemaan kolmosen kisaa. Mukana kisan voitosta oli taistelemassa myös Lähteenmäen kolme kenialaista. Kenialaiset lähtivät odotetusti heti alusta kovaa, ja meillä oli Henrin kanssa tavoitteena lähteä vuorovedolla pitämään 67s:n kierrosvauhtia. Tämä onnistuikin hyvin, kunnes 1900 metrin kohdalla putosin Henrin kyydistä. Vika tonni olikin sitten raskas ja maaliin saavuin vasta ajassa 8.39. Henri veti lopun hienosti kiihtyen, otti yhden kenialaisista kiinni ja juoksi kauden parhaansa 8.20. Juostujen pitkin vetojen vähyys näkyy vielä omassa juoksuvauhdissa, mutta maksimikestävyys varmasti vielä petraantuu loppukesän kisoihin.

Seuraava startti on 2 viikon päästä Vaasan Kalevan Kisoissa!