tiistai 24. joulukuuta 2013

Vuoristorataa Tampereelta Addis Abebaan

Tie Tampereen Eliittikisoista tähän päivään on ollut pitkä kuten päivitysvälikin. Tampereen maaottelukatsastus meni penkin alle selän fasettilukon takia, eikä sen jälkeen juoksu vähän aikaan huvittanut. Kuitenkin parin-kolmen viikon ylimenokauden jälkeen intohimo juoksemiseen alkoi jälleen syttyä. Tavoitteiden saavuttainen ja itsensä ylittäminen tekevät tästä vaan niin hienoa puuhaa.

Treenit syyskuusta marraskuun loppuun sujuivat maltilla mutta pääosin kuin unelma. Toki treenimäärien suhteen on tultu paljon alaspäin Amerikan hulluista vuosista – tämä toki olosuhteiden pakosta: viime kausi meni paljolti takareisileikkauksesta toipuessa. Jalat eivät missään vaiheessa tottuneet sellaiseen treeniin, että sillä oltaisiin ennätyksiä hätyytelty pidemmillä matkoilla.

Nyt syksyllä panostimme siis leikkauksen jäljiltä heikkoihin osa-alueisiin eli vauhtikestävyyteen ja maksimivoimaan. Anaerobinenkynnys kehittyikin mukavasti lähelle parin vuoden takaista tasoa (Kankaanpään puolimaratonilla huonossa kelissä alle 71min, mattotestissä ennätysmillit 70). Voimatasot puolestaan alkoivat näyttää vielä paremmalta, vaikka sitä tehtiin vain kerran viikossa. Isot kilometrimäärät eivät vielä tulleet kuvaan (120km-170km), mutta sen sijaan keskityin yksittäisiin (mutta säännöllisiin) ylipitkiin harjoitteisiin: esim. 30-34km:n pitkät lenkit loppuun kiihdyttäen eivät tuntuneet enää missään (maratoonariainesta? ;) )

Marraskuun puolivälissä alkoi pilviä kasaantua, kun alapohje rupesi kiristelemään ja siinä tuntui kummaa paineen tuntua. Yritin hoitaa vaivaa hieronnalla ja tukisukkia pitämällä, mutta se ei ottanut laantuakseen. Viikon jälkeen päätin kerrankin reagoida nopeasti: magneettikuvista erittäin vähäisiä muutoksia löytyi  sääriluun takaa alakolmanneksesta (1. asteen rasitusosteopatia). Todella masentava tieto, kun saa kuulla harjoitustauosta vähintään vuodenvaihteeseen saakka. Toisaalta siihen osasi jotenkin heti varautua enkä päästänyt vammaa yhtään pahemmaksi. Tauosta on nyt lusittu tasan kuukausi. Joulun jälkeiseksi 4 viikoksi suunniteltu Etiopian harjoitusleiri (sekä TJ0-reissu palveluksen päättymisen kunniaksi!) oli jo varattu ja maksettu, joten senkään perumista en ole halunnut ajatella. Reissuun lähdetään vaikka alun joutuisi ottamaan rauhassa. Kunto kyllä nousee muutenkin lähes kolmen tonnin korkeudessa! Paikkana on Haile Gebrselassien harjoituskeskus Addis Abeban lähistöllä. Palataan asiaan reissun jälkeen. Hyvää ja rauhallista joulua ja onnea uudelle vuodelle!

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kalevan Kisojen pettymyksestä kohti syksyn kisoja

Harjoituksellisesti heinäkuun loppu sujui erityisen hyvin. Vaasan Kalevan Kisoihin olin ilmoittautunut sekä vitoselle että 1500 metrille, mutta niiden sijoittuminen samalle päivälle peräkkäin esti käytännössä tuplaamismahdollisuuden. Aikataulullisesti oma kunnon kohoaminen pidemmille matkoille on ollut alkukauden vaikeuksien vuoksi muutamia viikkoja myöhässä, joten siksi päädyin lopulta juoksemaan 1500 metriä.

Vauhdit Kalevan Kisoja kaivettiin juoksemalla kovia hapottomia tonnin ja nelosen vetoja pitkillä palautuksilla. Tämän lisäksi sopiva kiriherkkyys löytyi parantuneen hermotuksen kautta, kun maksimi- ja pikavoimaa lisättiin mukaan viimeisten viikkojen ohjelmaan. Sopivalla keventelyllä fiilis alkoi olla sellainen, että 1500 metrillä ennätykset saattaisivat hyvinkin paukkua.

1500 metrin suora finaali lähti käyntiin lönköttelyvauhtia: eka tonni tuli 2:59:een, kun kellään ei tuntunut olevan vetohaluja. Tämän jälkeen kisa suorastaan räjähti käyntiin ja loppu-500m tultiin ennätyskyytiä. Kellon soittaessa väliaika oli 3:12.2 ja 1200m:ssä 3:25.5. Tässä kyydissä olin itsekin vielä vajaa 200 metriä ennen maalia, kunnes tapahtui seuraavaa: Olin kiertämässä joukkoa 2-rataa pitkin, kun Marttinen kaatui edessäni. Onnistuin väistämään puolittain, mutta menetin tasapainoani juuri sen verran, että kaaduin itsekin paria askelta myöhemmin. Peli oli menetetty, mitalistit maalissa ajoilla 4:03.27-4:05.56, ja itse kömmin polvi auki ylös tartanilta. Kaikkien aikojen juoksu vähintäänkin viiden sakkiin oli harmittavan lähellä… Onni sinänsä, että en ole enää 10 vuoteen osannut ottaa tätä touhua haudan vakavasti!

Nyt katseet on suunnattu jo kohti seuraavia kisoja. Oma kilpailukausi alkoi sen verran myöhään, että virtaa ja nousukuntoa riittää vielä pitkälle syksyyn. Kalevan Kisojen jälkeen koneeseen on alettu iskeä määrää ja pitkiä vetoja vitosen ja kympin matkoja silmällä pitäen. Tavoitteena on vielä näyttää kyntensä maaottelukatsastuksessa Tampereella. Kuitenkin tätä ennen käyn Hämeenlinnan Tähtikisoissa keskiviikkona harjoittelemassa vähän vitosen kisarytmiä ennen varsinaista rypistystä 25.8. Ohjelmaan on merkattu myös Hervannan kymppi syyskuun alussa – maaotteluvarauksella.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Alkukesän katsaus

Kesän ulkoratakausi on jo ehtinyt puoleen väliin. Parasta tässä kesässä on varmastikin ollut se, että kisaileminen on tuntunut pitkästä aikaa nautinnolliselta: syksyllä leikatut takareidet toimivat nyt kuin vanha Singeri. Kuntokin on ollut noususuunnassa, kun kevään jenkkikautta ei ole takana rasittamassa. SM-maastojen jälkeen tosin oli lähellä, että hermostollinen väsymys olisi vienyt tämänkin kesän pilalle. Pitkät vedot eivät meinanneet ottaa kulkeakseen. Onneksi asiaan reagoitiin nopeasti 1,5 viikon mummohölkkäkuurilla. Edellisvuosien virhe olisi ollut jatkaa vetotreenejä joko keventämällä vauhtia tai pidentämällä palautusta. Helpolla juoksulla montusta pääsi kuitenkin vielä kiipeämään pois.

Kilpailukauden avasin aluemestaruuskisoissa 15.6. Kuortaneella, missä juoksin harjoitusmielessä 800 m. Tämä toimi hyvänä nopeusharjoituksena seuraavan viikon 1500 metriä varten. Erittäin tuulisesta säästä huolimatta (5m/s) kisa sujui terävällä askeleella tavoitteeseen, alle 2 minuutin (1.59,04).

Seuraavana vuorossa oli 19.6. pidetyt kotikisat Harjulla eli Jyväskylä Games. Täydellisissä olosuhteissa juostu eurooppalainen maili kulki oikein mallikkaasti Anssi-jäniksen ja 3.47 juosseen Ilari Piipposen peesissä. Juoksu kulki helposti tonniin asti (2.34), mutta loppu-500m oli poikkeuksellisen hapokas. Silti oli aihetta hymyyn: loppuaika 3.54,01 uupui vain 0,13s kolme vuotta vanhasta ennätyksestäni!

Juhannuksen kilpailut jätin taktisesti väliin ja latailin akkuja seuraavan viikon uuteen tuplaan Jämsän kestävyyskarnevaaleilla. Torstaina juostuun 800 metrin kisaan olin luonut jo odotuksia uudesta 1.56-alkuisesta ennätyksestä. Kaikki näytti hyvältä fiilistä, eräjakoa ja keliä myöten vielä 15 minuuttia ennen starttia. Sitten synkäksi muuttunut taivas repesi ja vettä tuli kuin aisaa. Juoksu oli herkkää ja kirikin irtosi, mutta huono tuuri kelin kanssa vähän harmitti. Loppuaika 1.57,81 oli kuitenkin kauden paras.

Karnevaalit jatkuivat Jämsässä lauantain 1500 m:llä, jossa olin päässyt A-erään mukaan. 6-rataisella kentällä juostavaan erään oli mielestäni kuitenkin hyväksytty hieman liikaa juoksijoita. Sain keskeltä huonon lähdön, mikä tiesi jäämistä joukon hännille. 100 metrin jälkeen mutkaan muodostui sumppu samaan aikaan kun jänis Rotich veti kärjessä 3:45-vauhtia. Jouduin tekemään kovan spurtin, jotta pääsin takaisin ennätysvauhtiin mukaan. Sama toistui 600 m:n kohdalla, kun kärkiletka alkoi karata. Tässä vaiheessa olisi kannattanut malttaa mielensä, sillä toinen kova rytminvaih-dos iski vain pahat hapot jalkoihin jo 800 metrin kohdalla. Sain maksaa tästä viimeisellä kierroksella ja loppu tuli suorastaan kävellen. Aika 3.55,34 ei ollut huono, mutta paha pettymys odotuksiin nähden.

Jämsä toimi myös karsintana viikko sitten juostuille SM-viesteille. Terveystilanne JKU:ssa on tänä vuonna poikkeuksellisen hyvä, joten saimme jalkeille 4x800m:lle peräti kaksi joukkuetta ja 4x1500m:lle erittäin iskukykyisen nelikon. Lauantain kasin viesti sujui kaikilta joukkueen jäseniltä (Anssi, Petri, Jaakko, Dennis) hieman tasapaksusti, millä ei irronnut kovassa seurassa 6:tta sijaa parempaa sijoitusta. Oma kolmas osuus meni omalla vedolla ja huonolla lopulla 1.58,8.

Sunnuntain 4x1500 m puolestaan meni aivan päinvastoin. Avausosuudella Anssi tuli hienosti pääjoukon kärjessä vaihtoon, josta minä jatkoin JoKa:n ja LahdA:n peesissä. Loppu-300m:lle sain viriteltyä räjähtävän kirin (oma osuus 3.55,7), minkä ansiosta Miika pääsi lähtemään 2-paikalta yhtä aikaa Katajan kanssa. Miika venyi hienoon 4.01-osuusaikaan (vrt. Jämsässä 4.07) ja lähetti Henrin ankkuri-osuudelle Katajan Jukka Keskisalon kantaan. Henri pyyhälsi Keskisalosta saman tien ohi ja yritti pudottaa tätä kyydistään. Viime vuonna lopettanut Euroopan mestari oli kuitenkin vielä sen verran hyvässä vireessä, että kykeni jättämään hyvin taistelleen Henrin loppusuoran kirikamp-pailussa. Näin ollen meidän oli jääminen 4:nneksi ja kotijoukkue-Kataja korjasi pronssiset mitalit. Jälleen jääminen mitalien ulkopuolelle toki harmittaa, mutta kun joukkue juoksee päivän kunnolleen maksimisuorituksen, ei voi olla kuin tyytyväinen.

Viime perjantaina innostuimme JKU:n porukalla lähtemään Virroille juoksemaan kolmosen kisaa. Mukana kisan voitosta oli taistelemassa myös Lähteenmäen kolme kenialaista. Kenialaiset lähtivät odotetusti heti alusta kovaa, ja meillä oli Henrin kanssa tavoitteena lähteä vuorovedolla pitämään 67s:n kierrosvauhtia. Tämä onnistuikin hyvin, kunnes 1900 metrin kohdalla putosin Henrin kyydistä. Vika tonni olikin sitten raskas ja maaliin saavuin vasta ajassa 8.39. Henri veti lopun hienosti kiihtyen, otti yhden kenialaisista kiinni ja juoksi kauden parhaansa 8.20. Juostujen pitkin vetojen vähyys näkyy vielä omassa juoksuvauhdissa, mutta maksimikestävyys varmasti vielä petraantuu loppukesän kisoihin.

Seuraava startti on 2 viikon päästä Vaasan Kalevan Kisoissa!

lauantai 18. toukokuuta 2013

SM-maastot, Vantaa

Tässä tulee vielä pientä raporttia viime viikonlopun maastokarkeloista. Viikon aikana on ollut riittävästi aikaa ruoskia itseään kisasta, joka kaatui omaan mokaan: Aamiainen, vähäinenkin sellainen, tuli ilmeisesti nauttia liian myöhään kilpailun pituus huomioon ottaen.

Matkaan lähdin tavoitteena joukkuemestaruuden uusiminen miesten pitkällä 12km:n matkalla. Keli oli suorastaan loistava ja reitti oli pitkästä aikaa nautinnollinen: jenkkimaastoja muistuttavaa kovapintaista nurmikkoa parilla jyrkällä mäellä höystettynä. Ylämäet ovat olleet koko kevään yhtä tervan juontia ja sitä ne olivat myös tällä kertaa. Tasaisella juoksu sentään kulki ja ennakkoon uskoin 10-sakkiin juoksemisen riittävän joukkuekultaan.

Valitettavasti puolimatkassa kylkeen iski todella paha pistos, joka lamaannutti vauhdin täysin. Putosin porukasta ja nilkutin eteenpäin tietäen että maaliin on lähes toivottoman pitkä matka. Katse harhaili taakse, josko JKU:n neljäs mies olisi näköpiirissä. Ei näkynyt, Kalliokoskellekaan ei sattunut paras päivä kohdalle. Ei auttanut kuin jatkaa eteenpäin, vaikka pari kertaa alamäessä oli lähes pakko pysähtyä. Viimeisellä kierroksella oloa helpotti valmennuspäällikkö-Leskisen neuvo ottaa loppu rauhassa; hopeamitali olisi sentään varma, kun Henri ja Miika juoksivat hienosti kolmanneksi ja viidenneksi. Itse tulin maaliin kisan 15:ntenä. Kultaan ei olisi hyvänäkään päivänä ollut mahdollisuuksia. Siitä pitivät huolen TuUl:n kenialaiskaksikko, joka otti jälleen kaksoisvoiton.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Neljän kisan kautta kohti SM-maastoja

Viimekertainen tarinointi jäi Pentin Pinkaisuun, josta matka jatkui viikkoa myöhemmin legendaariseen Karhu-viestiin. Kisa juostiin, kuten monesti ennenkin, todella kylmissä olosuhteissa sateen vihmoessa tuulen kanssa. JKU pääsi matkaan hieman varamiehisellä joukkueella, mutta kelvollisesti sijoituimme seurajoukkueiden sarjassa kolmansiksi TuWe:n ja TuUl:n perässä. Oma juoksu kisan 9,2 km:n mittaisella ankkuriosuudella oli jo selvästi Pentin Pinkaisua rytmikkäämpää. Tuloksena oli osuuden toiseksi nopein aika 3:11/km –vauhdilla, mihin olin todella tyytyväinen.

Karhu-viestin jälkeen tiet alkoivat olla jo sen verran sulia, että harjoitusohjelmaan mukaan tulivat myös pidemmät mäkivedot. Näistä 2 minuutin vedoista jalat tuntuivat olevan ihmeissään. Kaksi viikkoa Karhu-viestin jälkeen juostussa Pyynikkijuoksussa hyvä kulku oli vaihtunut tahmeampaan menoon. Maasto Pyynikin kympillä oli vielä odotettuakin hurjempi ja pienen kanttaamisen seurauksena käteen jäi pelkkä luu: 9:s sija ajalla 34:27.

Seuraavalle viikolle harjoitusohjelmaa oli pakko keventää mäkien osalta, jotta palautuminen lähtisi käyntiin. Ennen SM-maastoja oli hyvä saada yksi maastostartti alle. Sen kävin juoksemassa 6 päivää Pyynikin jälkeen aluemestaruusmaastoissa Kaustisella. Palautumisaika tähän tuntui olevan hilkulla, mutta riitti nippa nappa. Juoksu kulki upottavasta ja mäkisestä reitistä huolimatta hyvin. Pystyin hallitsemaan juoksua koko matkan ja pienellä vauhdinvaihtelulla pudottamaan muut juoksijat kyydistä, paitsi Kalajoen Junkkarien Tapani Kärjän. Kärjä pysyi mukana kuin liimattu ja tuuppasi lopussa vielä ohi. Sekunnin kiritappio ei tässä kuitenkaan harmittanut; kevään ainoa tavoite on asetettu tämän viikonlopun SM-maastoihin. Siellä JKU:n miehillä on puolustettavanaan pitkän matkan joukkuemestaruus!

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Pentin Pinkaisua ja Karhu-viestiä

Kevät alkaa näyttää ensimmäisiä merkkejään mutta tuskastuttavan hitaasti. Termisellä keväällä on omat määritelmänsä, mutta juoksijalla kevät menee aina kalenterin mukaan – oli keli mikä hyvänsä.

Harjoittelu on kuluneiden kuukausien aikana mennyt kokonaisuutena hyvin. Kelit ovat Suomessa talvehtineelle olleet haasteelliset, tehot ja määrät merkittävästi jenkkivuosia matalammat, mutta eteenpäin on koko ajan menty siitä, kun takareidet syksyllä leikattiin. Ainoa isompi takapakki tuli kolme viikkoa sitten, kun minun täytyi pitää 6 päivää taukoa harjoittelusta. Ongelmat alkoivat lonkan kipeydyttyä treeneissä. Heti tämän jälkeen leikatun takareiden jänne aiheutti ensimmäisen kerran ongelmia kramppien muodossa, mikä esti nopeiden vetojen tekemisen vähäksi aikaa. Lonkasta vaiva siirtyi lonkankoukistajaan, mikä onneksi saatiin pikaisesti kuriin lymfahieronnalla.

Kuuden päivän tauko ei todellakaan maailmaa kaada, vaan se on nyt se hinta, mitä juoksija joutuu Suomessa talvehtimisesta maksamaan. Kun Suomessa ollaan, on vain mentävä vallitsevien olosuhteiden mukaan ja hyödynnettävä niitä parhaansa mukaan. Jos jää liikaa itkemään parempien olosuhteiden perään, menettää sen viimeisenkin tekemisen meiningin, mikä kuitenkin on tässä hommassa se kaiken ydin, suurin eteenpäin vievä voima.

Suomessa ollessa olenkin löytänyt uudestaan lapsuusvuosieni päälajin hiihdon. Edellisistä hiihtolenkeistä ehtikin kulua rapiat 4 vuotta, kun Atlantassa lumi oli suunnilleen yhtä harvinaista kuin hellepäivät Suomen suvessa. Hiihtäminen on vähän kuin pyörällä ajon oppiminen: minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Onneksi vanha kalusto on ollut nämä viimeiset vuodet koko ajan tallessa. Etenkin sunnuntain pitkät lenkit minun tuli tänä talvena useimmiten tehtyä hiihtäen. Melkein on näin intohimoisen juoksijankin tunnustettava, että on se 30km:n hiihtolenkki liukkailla keväthangilla talvijuoksua hienompaa puuhaa… Mutta arki se koittaa usein myös hiihtäjälle – ja kesä juoksijalle!

Toinen merkittävä muutos jenkkivuosien harjoitusohjelmaan on se, että syksyn maastokaudelle valmistava mäkikausi tulee tehtyä tähän saumaan. Onkin mielenkiintoista nähdä miten se vaikuttaa askeleen lennokkuuteen kesällä. Voimatasojen putoaminen kesän mittaan oli viimeiset 4 vuotta pienimuotoinen ongelma, kun lajivoimaa tuli tehtyä hyvin vähän maastokauden jälkeen. Syksystä taas on pitkä aika kesän kisoihin, mutta amerikkalaisen kilpailukalenterin erilaisesta rakenteesta johtuen mitään mäkikautta oli mahdoton mahduttaa kevääseen.

Kovan harjoittelun ohella kevät on juoksijalle myös kilpailemisen aikaa. Joskaan sellaista se ei ole aivan samalla intensiteetillä kuin USA:ssa, missä ulkoratakausi on nyt kuumimmillaan. Viimeisen 4 kauden aikana vuoden oma paras kunto oli aina ladattu maalis-huhtikuulle, mikä väkisinkin verotti kilpailuvirettä myöhemmin Suomessa. Nyt tarkoituksena onkin vetää muutamia maantiekisoja lähinnä harjoitusjuoksuina kohti kilpailuvauhteja, jotka ovat vielä olleet hakusessa. Tällaisia tapahtumia ovat mm. viime sunnuntainen Pentin Pinkaisu (10km 33:40 8.) Vaajakoskella ja tulevana lauantaina Rauman ja Porin välillä käytävä Suomen suurin maantieviesti, Karhu-viesti, missä JKU:lla on joukkue sekä miesten että naisten sarjoihin. 

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

ECCC, Castellón Espanja

Viime viikonloppuna heitetty hieno reissu Valencian kupeeseen Castellóniin antoi pienen tuulahduksen tulevasta kesästä. Reilun 15 asteen lämpö ja aurinko piristivät mieltä pimeän talven jälkeen. Koko viikonlopun alueella puhalsi myrskyisän kova tuuli, mutta emme antaneet sen haitata hyvää fiilistä.

Sunnuntain kisa juostiin keskusta lähistöllä sijainneessa puistikossa, joka oli mäntyjen täyttämä. Sinne oli vedetty viidesti kierrettävä 2km:n lenkki, josta puolet oli kovaa hiekkapohjaista kenttää/tietä ja toinen puoli paikoin hyvinkin upottavaa hiekan ja neulasten peittämää maata. Kisassa oli juoksijoita satakunta, mukaan lukien moni Euroopan parhaista maastojuoksijoista Andrea Lallin ja Ayad Lamdassemin johdolla.

Oma sijoitus kisassa oli 81. eli montaa kaveria ei taakse jäänyt, mutta sijoitusta tärkeämpää oli saada hyvä kisa alle hyvällä vauhdilla. Kovan ekan kierroksen jälkeen oma vauhti tasoittui n. 3:20/km:n tasolle ja loppuaika 33:16 oli hieman yläkanttiin mitä uskalsin toivoa. Muut pojat olivat sen verran hyvässä vauhdissa (Henri 37:s, Jani 47:s ja Miika 68:s), että tuloksena oli seuran historian paras sijoitus näissä karkeloissa: 14:s. Tosin tästä on liikkeellä kahdenlaista uutisointia, koska viralliset tulokset näyttävät meille 13:tta sijaa samoilla pisteillä 14:nneksi jääneiden Clonliffe Harriersien kanssa. Heidän neljäs juoksijansa kuitenkin sijoittui minua paremmin, joten näin ollen sijoitukset pitäisi kaiken järjen mukaan olla toisin päin. Itse asiassa samanlainen tilanne tuli eteen voittajajoukkuetta selvitettäessä, kun kisan ykkönen Bikila ja toiseksi tullut Fiemme Gialle saivat samat sijalukupisteet.

Tästä on hyvä jatkaa kevättä kohti. Helmikuu ja talven pakkaset on pian jo selätetty, mikä on hyvä se näin kotimaassa treenaavalle. Kisa antoi mukavasti motivaatiota ja oli myös merkki siitä, että jalat alkavat vähitellen kestää kovempia määriä ja tehoja. Seuraavaksi ohjelmassa on SM-hallit tulevana viikonloppuna, mutta tällä kertaa vain järjestäjän osassa…

torstai 31. tammikuuta 2013

Uuden vuoden kuviot

Yhdysvallat on ainakin toistaiseksi taakse jäänyttä elämää ja uudet haasteet odottavat Suomen kamaralla. Tänä vuonna vuorossa on asevelvollisuuden suorittaminen, mikä jäi näin myöhäiseen vaiheeseen loukkaantumisten ja opintojen vuoksi. Päätin hoitaa velvollisuuden alta pois siviilipalveluksessa, mikä osoittautui todella hyväksi ratkaisuksi. Loppiaisen jälkeen alkanut 1kk:n mittainen peruskoulutus Lapinjärvellä on mennyt nopeasti. Osaltaan tätä on edesauttanut yllättävän motivoiva palo- ja pelastuskoulutus, jonka aikana suoritimme mm. järjestyksenvalvojan kurssin, SPR:n ensiapukurssin ja harjoittelimme ensisammutusta palokunnan johdolla.
Meininki on ollut kaikin puolin leppoisa eikä harjoittelun suhteen ole tarvinnut tehdä yhtään kompromisseja. Luminen talvi ja Lapinjärven syrjäinen sijainti toisi muutoin omat haasteensa kovemmalle juoksuharjoittelulle, mutta kaikeksi onneksi keskukseen oli parahiksi hankittu uusi juoksumatto. Hieno homma siis kun paikan koulutusvastaava on urheilumiehiä! Tämän lisäksi kuntoisuuslomia sai usein sopivasti maanantaille, joka mahdollisti ratatreenit hallissa.

Sain myös kutsun 6.7. Lapinjärvellä järjestettävälle Peten Puolikkaalle, jossa matkoina ovat puolikas ja kymppi (viralliset). Tämä olisi muutoin ollutkin ohjelmassani, mutta harmittavasti kisa sattuu samalle viikonlopulle SM-viestien kanssa!

Huomenna on vuorossa kotiuttaminen ja maanantaina alkaa joulukuulle kestävä työpalvelus urheiluseurassa, minkä järjestyminen oli myös hieno homma joustavien työaikojen ansiosta!

Tätä ennen on kuitenkin vuorossa kauden avauskilpailu, joka on Espanjan Castellonissa 3. helmikuuta käytävä seurajoukkueiden Eurooppa Cup. Kyseessä on myös ensimmäinen kilpailuni sitten viime elokuun Kalevan Kisojen, tällä kertaa ”uusilla” jaloilla.

Juoksuharjoittelua on nyt takana reilut 9 viikkoa ja homma tuntuu toimivan paremmin kuin pariin vuoteen! Toki pitkän tauon jälkeen lihaksisto oli äkkiseltään tiukoilla, mutta siitä toivuttuani juoksumääriä ja –vauhteja on voinut nostaa pikkuhiljaa. Tällä haavaa juoksumäärät pyörivät n. 100km:n korvilla per viikko, eli hyvin maltillisista määristä voidaan yhä puhua. Toisaalta sen ansiosta olen varmastikin säästynyt kaikilta takapakeilta! Kovemmat harjoitukset ovat koostuneet pääasiassa 10-12km:n vauhtileikittelyistä, tonnin ratavedoista ja hieman pidemmistä 8min:n vedoista. Tällä hetkellä anaerobinen kynnys pyörii 3:30:n ja 3:40:n välimaastossa. Parannusta on tullut n. 5s/km/vko, mikä on ollut erittäin motivoivaa antaen toivoa siitä, että kesällä juostaan vielä kovaa.

Sunnuntain 10km:n maastokisaa ajatellen tällä hetkellä realismia lienee joku 34 minuutin aika. Onneksi meillä on kova teami asettaa lähtöviivalle, kun trio Lakanen-Manninen-Takala paikkaa omaa keskeneräistä kuntoani…