Kulunut
viikko meni palautellessa edellisviikonlopun hyvin menneestä kolmosen kisasta
ja viikonloppua varten kevennellessä. Paljoa muuta kovempaa ei uskaltanut
juosta kuin tiistain valmistava 6x400m (71-68-66-63s) +2x200m (30s). Kunto
tuntui olevan hyvin nousussa, mutta perjantain 3000m oli kaikkea muuta kuin
odotettu. Tarkoituksena oli lähteä hitaassa erässä vetämään 8:34:n vauhtia ja
sitten kiristää lopussa, jos on rahkeita. Homma toimi puolimatkaan, mutta
koneesta ei saanut mitään irti ja meno hyytyi 8:44:n loppuaikaan. Kuumassa
erässä mentiin tietysti kovempaa ja lopputuloksissa jäin 1 pojon arvoiselle 8.
sijalle.
Lauantain
kisapäivä alkoi maililla, jossa onnekseni oli vain yksi erä, tosin hurjat 17
miestä kaposella viivalla! Pääsin onneksi ulkoradalta seinän vierestä hyvin
liikkeelle kärjen lähtiessä painelemaan heti paukusta hillitöntä kyytiä. Itse
pyrin pitämään vauhdin mahdollisimman tasaisena n. 63 sekunnin 400m:n vauhtia.
Aika 4:16 (4:15 viime vuonna) tyydytti siihen nähden, että yhtään kisavauhtista
vetoa ei ollut alla ehkä viittä kakkosen vetoa lukuun ottamatta. Sillä irtosi
kisan 5-sija ja 4 pistettä, kun pari kaveria (mm. 3:46:n 1500m juoksija)
nuukahti lopussa ihan täysin…
Mailin
kisan jälkeen oli edessä vielä vika ponnistus, 5000m. Vähän proteiinipatukkaa
ja muscle milkkiä naamariin ja parisen tuntia myöhemmin olo oli suht’vireä
kisailuun. Toisin sanoen homma meni jo pääkopan puolesta rutiinilla, vaikka
kunto ei ihan viime vuoden luokkaa vielä olekaan. Vitonen oli alussa väsyneiden
miesten hölkkää. Porukkaa oli taas ihan liikaa viivalla ja ekat pari kilsaa
meni kakkos-kolmosrataa juosten. Puolimatkan krouvissa vauhti alkoi kiristyä ja
kolmosen jo leikitellen (8:25) voittanut Kemboi karkasi jälleen helppoon
voittoon. Nabil puolestaan kuittasi kolmosen pronssin lisäksi nyt hopeaa. Itse
yritin sinnitellä mukana pistesijoilla päävastus-ETSU:n tanskalaisvahvistusta
Anders Ludvigsenia seuraten. Ennen vitosen kisaa olimme 10 pistettä ETSU:a
jäljessä. Tiesin siis tilanteen, että joka ikinen piste oli revittävä ennen
illan päättävää 4x400m:n viestiä. Hommaa ei yhtään helpottanut se, että
alkumatkasta piikkareihin tarttunut kylkinumero läpsyi mukana alkukierroksista
lähtien, eikä se suostunut irtoamaan ilveelläkään koko kisan aikana! Kellon
soittaessa matkaa Ludvigseniin oli 20m ja teamikaveri-Ryan oli n. 40m edellä.
Päätin kokeilla kirivaihdetta. Vielä koko viikonloppuna sitä ei ollut löytynyt.
Vielä kerran, viimeisessä hallikisassani. Tanskalainen jäi kuin seisomaan ja
ikinä ei ole hallissa ollut sellaista fiilistä. Aivan kalkkiviivoilla tavoitin
myös Ryanin ja heittäydyin kisan viidenneksi. Aika 15:10 jäi viime vuoden
14:56:sta, mutta sillä ei ollut väliä, kun nyt olimme kääntäneet
kokonaiskilpailun eduksemme 3 pisteellä ennen viestiä! Viestissä perusjuoksu
riitti ja me pääsimme ansaitusti juhlimaan mestaruutta historiallisen pienellä
5 pisteen marginaalilla. Ja koutsi intoutui tarjoamaan joukkueelle koko illan!
